Pikku lintujen piha

Pihaltamme kuului kovaa linnun piipitystä. Lyhyt piippausääni oli kuin emolinnun varoitusääni, tuli mieleemme. Piipitys kuului sireenipusikosta, mutta en nähnyt siellä mitään. Nostin katseeni ylös korkeisiin pihamäntyihin, mutta sielläkään ei näkynyt mitään. Ääntä oli vaikea paikallistaa, koska se oli niin voimakas ja kaikuva. Onpa mestarinaamioituja, mietin. Päätin mennä tyhjentämään sireenipensaan juurelta sateen täyttämän keraamisen vesiastian, joka oli helteellä toiminut yhtenä lintujen juoma- ja kylpyastiana, koska astia näytti alkaneen likaantua. Ojensin käteni kohti astian reunaa ja olin tarttumassa siihen, kun yhtäkkiä huomasin, että käteni vieressä astian reunalla oli joku ruskea mötikkä. Säikähdin ja vetäisin käteni pois astian luota. Todella pieni linnun poikanen! - Voi, herran jestas! pääsi suustani. - Miten pieni sinä oletkaan ja niin vaarallisesti siinä liukkaan vesiastian reunalla!    Juttelin sille kuin se muka ymmärtäisi...    Poikanen...

Kuulin sirkutusta lähistöltä ja ääni kuului matalalta. Katselin äänen suuntaan ja yhtäkkiä silmiini sattui pieni ja pullea, pyrstötön peipposen poikanen, joka lauleskeli jonkun kasvin taittuneen varren päällä. Nyt nukuttaa. Lähdinpä vähän pihalle seikkailemaan. Täällä tehdään jotain rakennuspuuhia näköjään. Mikä tuolla lentää? Äiti? - Äiti! Minulla on nälkä ja minua nukuttaakin taas hiukan.

Viherpeipon ääni on ollut minulle tuttu vuosikausia, sillä undulaattini tykkäsi viherpeipon äänestä. Nauhoitin aikanaan undulaatilleni viherpeipon ääntä kasetille, kun undulaatillani ei ollut kaveria. Undulaattini innostui juttelemaan kasetilta kuuluvalle viherpeipon äänelle. Nyt näin viherpepon ekaa kertaa ihan, kun se tupsahti pihalle. Jostain syystä minulla tulee mieleen viherpeipon ulkonäöstä joku muinainen soturi tai jokin hyvin esihistoriallinen eläin. 

Sinitiainen on innokas kuntoilija. Ainakin tämä yksilö ;-)

Illan hämärässä ikkunan takana rodon oksalla näkyi isohko pallo. Se oli pieni, vielä pyrstötön punarinnan poikanen, joka oli löytänyt suojaisan nukkumapaikan itselleen yöksi. Ison pihakasvin keskellä on turvallista nukkua. Oli jo sen verran myöhäistä ja olin itsekin menossa nukkumaan, etten jaksanut alkaa viritellä kameralle tukevaa jalustaa, jotta saisin hyvälaatuisen valokuvan ilman kuvakohinaa, joten kuvasin käsivaralla ja erittäin isolla ISO-luvulla. Mutta näissä kuvissa onkin tärkeintä se tunnelma ;-)

Pihallamme on myös pajulinnun perhe. Pesäpaikasta ei ole tietoa, mutta pajulintuperhe näkyy usein pihalla. Tässä yksi pajulinnun poikasista. Pajulintu on pieni ja siro lintu. - Mikäs pörriäinen siinä lentää?

Silmiini sattui outoa liikehdintää marjapensaan oksilla. Vaikka meillä on marjapensaiden yllä verkko, se ei kuitenkaan peitä ihan kaikkia marjoja. No, tarvitsevathan ne linnutkin syötävää.

Pihallamme on lintuja varten useita pikku vesiastioita, pääasiassa kukkaruukkujen keraamisia aluslautasia. Painavat, keraamiset lautaset eivät keikahda lintujen painon alla, eikä tuuli vie niitä mennessään. Pihalla on myös yksi kookas ja korkea valurauta-allaskin. Lintujen kylpemispuuhia on mukava seurata. Joka aamu laitan uutta vettä astioihin. Joskus vettä pitää lisätä astioihin kolmekin kertaa päivässä, jos linnut oikein innostuvat kylpemään ja roiskimaan virkistäytyessään.

Rouva mustarastas käy iltaisin kylpemässä isossa muovirasiassa takapihallamme. Ja sitten pihakeinun päälle sukimaan sulat ojennukseen. Valmis!

Huomasin kaksi jo aika isoa mustarastaan poikasta touhuamassa yhden pihan vesiastian ääressä ja jäin tarkkailemaan niitä.